Asiakaslaskennan mittausanturit

Asiakaslaskentaa voidaan toteuttaa monenlaisilla mittausantureilla, mutta tarkkuudesta ei tarvitse tinkiä. Tässä muutamia perusasioita, joita noudattamalla laskennasta saadaan mahdollisimman tarkkaa ja kustannustehokasta.

Missä kannattaa ja voi mitata?
Jokainen asiakaskäytössä oleva ovi tai kulkuväylä kannattaa ottaa mittaukseen mukaan. Näin saadaan laskettua sekä kokonaiskävijämäärät että kulkusuunnat. Tähän on helppo myös lisätä alue- tai kerrostenvälinen laskenta, joilla saadaan selville eri vyöhykkeiden kulloinenkin kokonaishenkilömäärä ja keskiarvot. Näillä tiedoilla voidaan selvittää asiakkaiden viipymä, sekä automaattisesti analysoida esimerkiksi kassahenkilökunnan tarve etukäteen.

Ulkotiloissa kannattaa miettiä, mistä ihmiset todennäköisemmin kulkevat, jolloin mittaus onnistuu jopa jalkakäytävillä. Rajatuilla kulkuväylillä mittaus on aina helpompaa, mutta kannattaa myös miettiä sitä, voitaisiinko mittausantureilla luoda sopivat rajaukset esim. tapahtumien yhteyteen. Ympärivuotinen laskenta taivasalla ei ole ongelma, sillä laitteisto kestää kotimaiset säät ja toimii myös täysin pimeässä.

Mikä mittausanturi sopii minnekin?
Tässä kannattaa aloittaa helpoimmalla tavalla: anna meidän tutustua kohteeseen ja tehdä ehdotus. Lähtökohtamme on aina tarjota kohteeseen parhaiten sopiva mittaustapa ja toteuttaa se kustannustehokkaasti.

Käytämme huoltovapaata tekniikkaa, joka on riittävän hyvin testattu ja jonka ylläpitokulut ovat mahdollisimman edulliset. Koska käyttämämme tekniikka – lämpöanturi – on alunperin kehitetty vain ja ainoastaan henkilömäärien laskentaan, on se myös käyttäjälle edullinen: sen MTBF (mean time between failures, keskimääräinen vikaantumisaika) on yli 25 vuotta. Tästä syystä myös jo käytössäsi oleva, vuosiakin vanha lämpöanturi on liitettävissä Viametricsin järjestelmään.

Viametrics testaa uusia tekniikoita jatkuvasti ja kerää niistä käyttökokemuksia. Tärkein seikka antureissa on niiden tarkkuus ja mittausten vertailukelpoisuus vuosien kuluessa; tästä syystä käytämme hyväksi todettua Irisys-lämpöanturia, joka sekin on luonnollisesti jatkuvan tuotekehityksen alla.

Kohteissa, joissa sisäänkäynti on kapea ja suhteellisen hiljainen, voidaan käyttää myös valokennoa. Sen asentaminen on mahdollista joko oven yläreunaan tai karmiin, tai se voidaan asentaa vaikka irralliseen tolppaan, jolloin se sopii vaikka messuosaston ovelle. Jos sinulla on toimiva valokennolaskuri, voimme hyvin todennäköisesti liittää sen ViaWeb-palveluun.

Minne mittausanturi asennetaan ja mitä pitää tehdä ennen sitä?
Tehokkain sijainti mittausanturille on suoraan mittauskohdan yläpuolella, jolloin jokainen henkilö on parhaiten havaittavissa. Vaakasuora laskenta esim. valokennoilla soveltuu vain kapeille ja hiljaisille sisäänkäynneille.

Tarkoituksena on useimmiten mitata myös kulkusuunnat, jolloin tärkeimmäksi seikaksi muodostuu erottelukyky; valojen ja varjojen vaikutus mittaustulokseen ei ole ongelma lämpöanturia käytettäessä. Lämpöanturin asennuskorkeus voi olla reilusta kahdesta metristä aina viiteentoista metriin tarkkuuden kärsimättä – olennaista on vain se, että anturilla on vapaa näkyvyys mittausalueelle. Tämä ei useinkaan ole ongelma, kuten ei myöskään muu kiinteistötekniikka, joista esimerkkeinä valaisimet, lämpöpuhaltimet, opasteet, näytöt jne.

Aloitamme projektit tutustumalla kohteeseen huolellisesti, jonka jälkeen teemme selkeän ja kattavan tarjouksen. Tässä yhteydessä kerromme myös kaikki ne vaihtoehdot, jotka kohteeseen sopivat parhaiten. Ennen asennusta tarvitsemme ainoastaan virtapistokkeen asennuskohdan lähelle, jolloin laitteisto saadaan toimintakuntoon yhdellä käynnillä.

Referenssiluettelomme pitää sisällään useita kauppakeskuksia, myymälöitä, sekä julkisia tiloja. Näistä osan olemme esitelleet artikkeleissa Ajankohtaista-sivullamme.

Laskennan aloittaminen on helppoa, sillä teemme kaiken tarvittavan puolestasi. Asennuksen jälkeen avustamme myös käyttöönotossa ja ylläpidossa: perehdytämme käyttäjät järjestelmään ja annamme puhelintukea ongelmatilanteissa. Takuuajan jälkeen voit ottaa kauttamme joko vuosihuollon tai laajemman huoltosopimuksen, jolloin varmistamme järjestelmän virheettömän toiminnan myös jatkossa.

Miten paljon huoltoa järjestelmä vaatii?
Kun hankit järjestelmää, arvioi myös sen vaatima huolto. Viametrics on käytännössä huoltovapaa, mutta ongelmatilanteissa pääsemme etäyhteydellä tekemään diagnoosit ja ohjelmistopäivitykset, sekä suorittamaan vertailulaskentoja. Viametricsin järjestelmä suorittaa myös itsevalvontaa ja ilmoittaa poikkeavista lukemista automaattisesti.

 

Lisätietoja tuotteista ja palveluista

  • Tähän palveluun sisältyy suomenkielinen käyttäjätuki puhelimitse ja sähköpostitse arkipäivisin kello 8.00 – 17.00.

  • Vuosihuolto on huoltosopimusta keveämpi ratkaisu järjestelmän ylläpitoon. Vuosihuolto pitää sisällään asiakaskohtaisesti sovitut toimenpiteet – yleisimmin puhdistuksen, säädöt ja testauksen.

  • Tälle tuotteelle on mahdollista saada takuuajan jälkeinen huoltosopimus, jonka avulla laitteiston tai järjestelmän pienetkin ongelmat saadaan ratkaistua välittömästi. Huoltosopimus räätälöidään aina asiakaskohtaisesti kattamaan ne osa-alueet, jotka ovat asiakkaan toiminnalle kaikkein kriittisimmät.

Kiitos mielenkiinnostasi. Otamme yhteyttä mahdollisimman pian!

×